Teini-ikäisenä kaverit olivat minun perhettä. En voinut ymmärtää miksen saanut riekkua aamuun saakka kaupungilla ja käydä kotona vain vaihtamassa puhtaat vaatteet päälle. Silloin mutsi ja ukko oli ihan jostain, eikä ne tajunnu mitään. Mistään. Parikymppisenä aloin ajatella vanhempiani eri tavalla. Sain lapsen vähän päälle 20-vuotiaana ja se muutti suhdettani vanhempiini. Ehkäpä teinistä kuoriutui nuori aikuinen.
Nuorille aikuisille jossain vaiheessa ajankohtaista on av(i)oliiton solmiminen ja joillekin lapsien saaminen. Omassa lapsuudessa tai nuoruudessa koetut asiat saattavat vaikuttaa yksilön käytökseen myöhemmissä elämän vaiheissa. Toiset ihmiset ovat herkempiä kuin toiset ja saattavat tarvita ammattiapua selvitäkseen eteenpäin vaikeina aikoina. Silloin, kun solmii vakavan parisuhteen tai saa oman lapsen, nuoruudessa koetut traumat tai monimutkainen suhde omaan vanhempaan saattaa nousta esille ja alkaa vaivata sen hetkistä elämää (Martikainen, L. 2009. s.35.) Omien vanhempien avioero on lapselle yleensä iso käännekohta elämässä. Jos ero on ollut riitaisa ja siihen on liittynyt perheen ulkopuolisia osapuolia, lapsi voi kokea olonsa turvattomaksi ja petetyksi. Tämä on nyt vähän kotipsykologin leikkimistä, mutta voisiko se vaikuttaa esimerkiksi omaan parisuhteeseen? Vaikka mustasukkaisuutena, epäileväisyytenä tai siten, että itse pettää puolisoaan... Mielipiteitä, kiitos.
Nuorille aikuisille jossain vaiheessa ajankohtaista on av(i)oliiton solmiminen ja joillekin lapsien saaminen. Omassa lapsuudessa tai nuoruudessa koetut asiat saattavat vaikuttaa yksilön käytökseen myöhemmissä elämän vaiheissa. Toiset ihmiset ovat herkempiä kuin toiset ja saattavat tarvita ammattiapua selvitäkseen eteenpäin vaikeina aikoina. Silloin, kun solmii vakavan parisuhteen tai saa oman lapsen, nuoruudessa koetut traumat tai monimutkainen suhde omaan vanhempaan saattaa nousta esille ja alkaa vaivata sen hetkistä elämää (Martikainen, L. 2009. s.35.) Omien vanhempien avioero on lapselle yleensä iso käännekohta elämässä. Jos ero on ollut riitaisa ja siihen on liittynyt perheen ulkopuolisia osapuolia, lapsi voi kokea olonsa turvattomaksi ja petetyksi. Tämä on nyt vähän kotipsykologin leikkimistä, mutta voisiko se vaikuttaa esimerkiksi omaan parisuhteeseen? Vaikka mustasukkaisuutena, epäileväisyytenä tai siten, että itse pettää puolisoaan... Mielipiteitä, kiitos.
Mustasukkaisuutta, petosta... luottamuksen puutetta siitä minä kärsin sen lisäksi, että elämänhallintani oli pitkään täysin hukassa...
VastaaPoistaPerheen sisäiset ongelmat saattavat myös johtaa tulevaisuudessa kasvavan lapsen elämänhallinnallisiin asioihin, joka voi kantautua pitkälle aikuisuuteenkin, ellei nuori opi käsittelemään kokemiaan tunteita. Nuorta voi rohkaista tunteiden käsittelyssä, mutta häntä ei voi pakottaa eikä häntä voi pelastaa.
Käsittely prosessi on juuri niin pitkä kuin siitä toipuminen tai sen ymärtäminen kestää nuorelta. Usein monet traumat ja ongelmat laukeavat vasta aikuisuuden ovella kun nuoren psyyke on riittävän kehittynyt käsittelemään näitä ongelmallisia tunteita.
Itse olen vasta noin 2 vuotta 24 vuodesta ollut täysin perillä itsestäni ja tunteistani elämäni ikävintä ja haasteellisinta ihmistä kohtaan... Hän on biologinen isäni, joka ei koskaan ole ollut elämässäni läsnä roolissa jota voisimme normaalisti kutsua isän rooliski. Minä olen ollut se joka on kantanut huolta, koittanut rohkaista häntä tekemään parannuksia elämässään kantanut tuskaa hänen virheistään ja kokenut syyllisyyttä hänen epäonnistumisestaan. Enää en tee niin, enää en ole missään tekemisissä isäni kanssa, miksi... SIKSI ETTÄ MINÄ TULEN ENSIN! Vanhempani erosivat jo ollessani n 3 vuoden ikäinen.
Toi on ihan totta kyllä, että jos kotona on esim. alkoholismia, se varmasti vaikuttaa kaikkiin perheenjäseniin jollain tavalla. Sullakin on ollut todella pitkä toipumisprosessi ja se varmaan jatkuu edelleen. Päihdeongelmaisten lähiomaisena ei ole helppo olla... Nimimerkillä kokemusta löytyy. Itsesyytöksiä ja päällimmäisenä kysymys MIKSI?
VastaaPoista