Noniin, ensimmäinen juttutoivekin tuli jo!
Eli peruskysymys: miksi naiset aina rakastuvat renttuihin: eli ottavat AIVAN VÄÄRIÄ miehiä itselleen?
Itselläni oli nuorempana hieman sama ongelma. Keräilin oikein ongelmaisia miehiä: jotenkin tunsin itseni tärkeäksi, kun sain auttaa heitä, ja koin olevani hyödyksi. En tiedä oliko se koskaan oikeasti hyvä asia, että otin taakakseni aina vaikeita ja hankalia ihmisiä, jotka kohtelivat minua huonosti.
Lopulta kuitenkin "pelastettuani tarpeeksi ihmisiä", löysin ihanan miehen, jonka "ongelmaisuus" hävisi heti seurustelumme alkumetreillä. Ja hänen kanssaan olinkin onnellinen vuosia. Nykyisin osaan jo katsoa hieman tasapainoisempia ja parempia miehiä, onnekseni.
Mistä tämä naisten halu joutua kaltoin kohdelluksi oikein johtuu? Onko teillä ollut kokemuksia huonoista suhteista, joissa olette pysyneet? Tai siitä, että vedätte kuin magneetti puoleenne ongelmia miesten saralla? Tai että vaikka kyllästytte heti hyviin ja helliin miehiin? Koette jännitystä pelottavissa/huonoissa/ongelmaisissa suhteissa?
Sama toki pätee toisinkin päin: eivät naiset sen tasapainoisempia ole kuin miehetkään. Oletteko miehet kokeneet tätä? Onko tämä teillä yhtä yleistä kuin naisillakin?
Naiset haluaa olla niitä sankareita, jotka pelastavat kaikki maailman pummit. Varmaan just niistä pahoista pojista sitten saa vähän elämään jännitystä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kyl siihenki sit kyllästyy siihen paapomiseen... Yleensä nää rentut on vielä niin sairaita narsisteja et HUH HUH!!
VastaaPoistaLuulen myös, että osaa naisista viehtää jonkinlainen "vaaran tunne". Tavalliset miehet voidaan nähdä tylsiksi ja liian varmoiksi valinnoiksi. Rentut tuovat elämään jotain jännitystä ja itse voin myöntää kohdallani jännityksen olevan tervetullutta..
VastaaPoistaOmaa kokemusta löytyy....Olen itse sekoillut monien sekopäiden kanssa. Siihen on kuulunut myös holtitonta elämänlaatua, kuten päihteiden kanssa sekoilua. Näiden suhteiden (jos niitä sellaisiksi edes voi kutsua) olen kadottanut itseni ja oman persoonallisuuteni.
VastaaPoistaOlen myös miettinyt voiko siihen vaikuttaa jotkin lapsuudessa koetut traumat? Miten suhtautua tuleviin "normaaleihin" ihmissuhteisiin?
Just tota miettisin tossa kirjoituksessa perhesuhteista ja -taustoista.. että vaikuttaako ne tulevaisuuden parisuhteisiin. Eli mielestäni lapsuuden traumat voi hyvinkin olla syynä myöhemmän iän käytökseen. Itse tuhlasin monta vuotta huonoissa parisuhteissa ja nyt, kun olen päässyt eteenpäin, voin vaan ihmetellä et miks tyytysin sellaseen kohteluun!! En ollut oma itseni silloin. Olin ihastunut/rakastunut ihmiseen, joka ei arvostanut minua eikä välittänyt oikeasti muista kuin itsestään. Mietin myös että miten ikinä saan ns. normaalin parisuhteen kaiken sen shitin jälkeen, mutta se tulikin sit ihan itsestään kun löytyi oikea ihminen.
VastaaPoistaItse ainakin olen kokenut sitä ja tätä elämässäni miesten kanssa. Suurin osa tietysti niitä -ei niin mukavia- juttuja. Huomaan myös että kiltit ja ns. helpot miehet ei kyllä sytytä lainkaan. Itse ainakin tarvitsen pientä jännitystä ja haastetta elämään. Vaikka sitä haastetta olisi vain tutustumisen/suhteen alussa, niin se nostaa mielenkiintoa.. sen jälkeen toivottavasti on niitä muita juttuja jotka pitää mielenkiinnon yllä. Tavallaan olen jo kyllästynyt siihen ainaiseen taisteluun miesten kanssa, mutta silti siinä on jotain mikä iskee. En halua saada asioita liian helpolla. Jos tiedän saavani jonkun, en halua. Mutta jos tiedän etten voi saada haluamaani, niin varmasti teen töitä sen eteen että ehkä jopa saisin. Luovuttaa en suostu, vaikka välillä se olisi varmasti äärimmäisen fiksua. Olen seikkaillut suhteessa jossa luulin olevani äärimmäisen onnellinen, kunnes ystäväni alkoivat epäillä ainaista hymyäni ja pirteyttä, vasta silloin itsekin tajusin etten oikeasti enää ollut onnellinen, olin vain tottunut näyttämään muille että kaikki on hyvin. Nyt elän onnellisesti sinkkuja ja toivon että vielä jokupäivä löydän oman riittävän haasteellisen miehen rinnalleni :)
VastaaPoistaMinulla on ollut kanssa sama ongelma. Ihastun aina noihin pitkätukkaisiin ja parrakkaisiin skeittarimiehiin.. Sitten ensimmäisen yhteisen yön jälkeen he vain jättävät soittamatta minulle vaikka he niin lupailevat ennen sänkyyn menoa soittavansa. Olen erittäin pettynyt itseeni. Olisiko jollain neuvoja tähän miten saisin nuo suklaasilmä skeittaripojat pois elämästäni? Tuntuu ettei minulla ole mitään päämäärää enää elämässäni näiden sortumisten takia.
VastaaPoistaHuoh...se ei voi sanoa että mistä naisten taipumus rakastua renttuihin johtuu. Herätkää nyt jo!
VastaaPoistaTällaiset tekstit ovat omiaan luomaan juuri mielikuvaa siitä, että naisten pitäisi rakastua renttuihin. Tuskin kukaan naiseksi laskettava syntyy ominaisuudella rakastua renttuihin. On olemassa parisuhteota, joissa on ongelmia. Ei naiset rakastu renttuihin eikä naisia viehätä vaara. Yksilöt rakastuvat, yksilöitä viehättää vaara.
Idiootit.
Itsellä nytkin menossa tavallaan renttu-suhde,tosin mies on erittäin hyvä esittämään vanhemmilleni ja useimmille tutuillemme oiken mukavaa ja tasapainoista ihmistä, mutta todellisuudessa hän on yksi tasapainottomimmista ihmisistä mitä tiedän. Hän on suuttuessaan lievästi väkivaltainen. Hän unohtaa kaiken mitä olen kertonut ja suuttuu sitten kun en ole muka kertonut, hän on uskomattoman mustasukkainen, en saisi tervehtiä naapureitamme tai laittaa baarin kireää toppia, puhumattakaan korkokengistä. Suhteemme on kestänyt kaksi vuotta, asumme yhdessä ja vasta nyt olen tosissaan miettinyt että en taida haluta tälläistä elämää. Etten jaksa enää kauaa.
VastaaPoista